Koronaviruspandemia nosti akustointituotteiden kuluttajakysyntää

Maaliskuussa 2020 todella monen työläisen työskentely koki mullistuksen, kun yrityksissä siirryttiin etätyöskentelyyn koronaviruspandemian hillitsemiseksi. Paitsi että työt siirtyivät kotiin, myös muu elämä pysyi neljän seinän sisällä.

Kun kokonainen perhe sulloutuu isoon taloon, siinä saattaa kukin huomata uusia asioita omasta kodista. Kodissahan kaikuu! Eikä kaiku ole mukavaa, varsinkaan pitkän aikaa. Kaiku ei kuitenkaan kuulu kotiin, ja tämän ongelman ratkaisee akustiikkalevy.

Kuluttajat löysivät nopeasti apua kaikuviin tiloihin. Tämä näkyi myös täällä Vaimeella pienenä kuluttajamyynnin kasvuna. Koska kuluttajamyynti menee käytännössä jälleenmyyjien kautta, minulla ei ole esittää tarkempaa dataa aiheesta.

Kuten koko kevään ajan tässä on tehty, jatketaan täysillä eteenpäin. Uusia tuotteita, uusia ideoita ja oivalluksia!